Tästä on ollut nyt Blogistaniassa enemmänkin keskustelua. Kirjoitin tästä itse taannoin ja melko pian sen jälkeen Minh teki omassa blogissaan ratkaisunsa. Ehkä se auttaa nyt minuakin.

Rykästäänpä tämä sitten nyt tähän. Kaikki. Pääsenpä sitten kerralla eroon koko salailusta ja ehkä pystyn taas kirjoittamaan tänne, niin kuin ennen. Hävettää kirjoittaa, mutta annan mennä. Vaikka tulisi mitä kummastelua ja moralisointia.

Here we go...

Syksyllä minulla oli omituinen päihtymisvaihe. Olisin voinut kiskoa kaikkea, millä kuulan saa turvoksiin. Ja kiskoinkin. Ensin aloitin masennuslääkkeiden väärinkäytöllä. Krapuloissani nappailin Mirtaa päivällä ja nuokuin sohvalla pää painuksissa. Löysin kaapista myös vanhat rauhoittavat ja temmoin niitä surutta joka vaivaan, jonka vain keksin. Sitten aloin napata Sirdaludia. Ihan sama oikeastaan, mitä vaan, missä on kolmio purkin kyljessä. Lääkkeiden lisäksi innostuin uudelleen pilvestäkin. Yhtäkkiä sitä oli joka paikassa tarjolla ja minä tartuin niihin tarjouksiin hanakasti. Jälkeenpäin koin kamalaa huono omatuntoa. Ajattelin olevani falski paska, koska samaan aikaan olin tekemisissä päihdeasiakkaiden kanssa. Jos olisin joutunut asiakkaiden tavoin antamaan kusitestin, plussalla olisivat olleet niin bentsot ja kuin kannabiskin. Tosi mahtavaa. Eipä paljoa naurattanut.

Tämä kaikki tapahtui kuitenkin melko harvakseltaan ja aina ahdistuneena. En koskaan tehnyt sitä pelkästään huvin vuoksi, mutta minua ei todellakaan haitannut lääkkeistä tuleva pölly - päinvastoin. Makasin tyytyväisenä, turtana ja tunteettomana kasana sängyssä. Valuin lääketokkuran turvaan liian mielelläni. Vaikka pystyin - ja pystyn edelleen - perustelemaan nappien nappailuni ihan lääketieteellisillä hyvillä syillä, on minun kuitenkin pakko myöntää, että niiden käyttämiseen liittyi syksyllä muutakin. Pilvestä nyt puhumattakaan.

Tämän kirjoittaminen on ihan pirullisen vaikeata minulle, koska pelkään leimautuvani heti nappikoukussa eläväksi myssypääbentsomuumioksi, mitä en todellakaan mielestäni ole ollut, saati ole nyt. Koko vaihe hävettää aivan järjettömästi, vaikka käytölle oli ihan päteviäkin syitä. Kuulostanee selittelyltä, ja antaa kuulostaa vaan, mutta pakko on kuitenkin korostaa, että en ole missään vaiheessa ollut fyysisesti (enkä henkisestikään) mihinkään koukussa (masislääkerefloja lukuun ottamatta, mutta niitä ei lasketa). Silti on minusta vähintääkin arveluttavaa syödä nappeja niin surutta. Pelottavinta tuossa kaikessa oli se, kun tajusin, että voisin hyvin helposti ajautua aikamoisiin vaikeuksiin päihtymisvimmani kanssa. Onneksi tajusin hyvin ajoissa toimia toisin.

http://gatagoinginside.blogspot.com

Korjattu jo Blogilistalle, joten ne jotka sitä käyttävät, pääsevät vanhalla linkillä uuteen. Tämä uusi osoite tiedoksi siis niille, jotka eivät kuulu Blogilistan asiakkaisiin. Ja toki vaihdelkaa sinne oman bloginne linkityksiin mut kanssa!

-Gata

Nyt on tällainen aika elämässäni. Onnen aika.

-Gata

Tästä riemastuneina menimme tupakalle ja vaihdoimme aihetta. (Hei kamoon, toi MUSIIKKI! Ihan oikeesti!!!!)

Edit. 18.00: Me mykistyimme lisää. Hänkin on puhunut. Ugh.

-Gata ja Funka

Viha on laantunut ja vaihtunut hiljaiseksi ymmärrykseksi, herkäksi suruksi kaikesta pahasta, jota menneisyydessäni asustaa. Niistä pahoista en halua enää päästä eroon. Ne ovat osa minua, minä niitä. Ne ovat minun elämäntarinani kappaleita. Syitä seuraamuksille. Ne ovat yhtä kuin ymmärrys.

Ja kuinka kipeältä on tuntunutkaan ajatella kaikkia niitä sattumuksia, pahuuden ilmentymiä, ihmisen heikkoutta, joka oli asettunut lapsuuteni aikuisiin. Otin itseni omaan syliini ja lohdutin niin kauan, että pystyn nyt katsomaan sitä kaaosta ja muodostamaan siitä kokonaisuuden, joka on osiensa summaa suurempi. Kaikelle ei löydy koskaan syitä, eikä tarvitsekaan. Tärkeintä on ollut oivaltaa, että voin taivaltaa omaan suuntaani. Voin itse rakentaa omasta elämästäni jotakin muuta. En halua loppuelämäni matkalle mukaan katkeruutta, pelkoa ja pahuutta. Haluan ammentaa rakkaudesta.

Onni johtuu monesta. Se on tasapainoa, sydämessäni vallitsevaa tervettä kumahtelua. Se kasvaa myös suhteista läheisiini. Iloitsen Pikkusiskon naurusta. Juttelemme puhelimessa kaikesta siitä, mistä juttelimme ennen sairaalaakin. Hän riehakoi, velmuilee ja puhuu taukoamatta. Hän on edelleen kovin kipeä, mutta on myös hyvin selvää, että hän on jälleen elossa. Pikkusisko tokaisi minulle perjantaina naurunsa lomasta "Mä olen tullut takaisin!". Yksi kauneimmista lauseista, joita olen elämäni aikana kuullut. Olen onnellinen myös, kun tiedän, että Funka on ystäväni. Hän on puhelimen päässä, monesti tässä vieressäni ihan fyysisesti, melkein aina ajatuksen tasolla. Riemuitsen lisäksi vanhoista ystävyyssuhteistani, jotka ovat heränneet henkiin. Oma aktiivisuuteni on tuottanut tulosta. Vuosien sairastelu, sen salaaminen ja eristäytyminen ystävieni seurasta meinasi koitua kohtalokseni, mutta olen onnistunut nyt korjaamaan tilanteen. Iloitsen suuresti myös Isosiskoni perhetilanteesta. Ihana siskonlikka täyttää kesällä kaksi vuotta ja millä hetkellä hyvänsä syntyy hänelle sisar (Pikkusisko risti tekonimeksi Tasmanian tuholainen). Viimeisimmäksi, mutta kaikki varmasti ymmärtää ettei suinkaan vähäisimmäksi, iloitsen Rakkaastani. Sille ei löydy sanoja. Olen hurmaantunut, liuennut osaksi häntä. Hän on nykyisyyteni ja tulevaisuuteni. Rakkaani kanssa haluan kokea tämän kaiken.

Tästä on hyvä jatkaa matkaa.

-Gata, onnellinen

You are The Empress Beauty, happiness, pleasure, success, luxury, dissipation.

The Empress is associated with Venus, the feminine planet, so it represents, beauty, charm, pleasure, luxury, and delight. You may be good at home decorating, art or anything to do with making things beautiful. The Empress is a creator, be it creation of life, of romance, of art or business. While the Magician is the primal spark, the idea made real, and the High Priestess is the one who gives the idea a form, the Empress is the womb where it gestates and grows till it is ready to be born. This is why her symbol is Venus, goddess of beautiful things as well as love. Even so, the Empress is more Demeter, goddess of abundance, then sensual Venus. She is the giver of Earthly gifts, yet at the same time, she can, in anger withhold, as Demeter did when her daughter, Persephone, was kidnapped. In fury and grief, she kept the Earth barren till her child was returned to her.

What Tarot Card are You?
Take the Test to Find Out.

Löytyi Brimiltä. Ei ollenkaan huono, eikä niin valettakaan kokonaan. Hassuja nämä testit.

Helvetin Blogilista ei taas päivitä blogiani. Sitä paitsi tuo uusi systeemi on sekava ja vaikeakäyttöinen. Taidan kohta laittaa Tiinalle avunpyyntömailin ja alan tilata blogini jonkin muun palvelun kautta (joku Googlejotainhan se oli?). En jaksa Blogilistan kikkailuja kohta enää ja minä olen, believe me, ollut todella kärsivällinen sen suhteen.

Huomaan notkuvani blogeissa, naamakirjassa ja netissä ylipäätään, vaikka minun pitäisi alkaa kirjoittaa opinnäytetyötä. Ehkä yritän saada pari riviä aikaiseksi, niin ei tarvitse piehtaroida huonossa omatunnossa koko viikonloppua. Deadline kolkuttaa kuupassa koko ajan ja nyt ei oikein sopisi kuhnastella asian kanssa. Aloittamisen vaikeus jne.

Tämä postaus on jo valmiiksi niin levällään, että voinen hypätä jälleen uuteen aiheeseen. Antaa mennä, kun on mennäkseen. Elän hirveän jännittävää aikaa elämässäni. Rakas on tuonut elämääni sellaisia elementtejä, että arki tuntuu juhlalta ja tulevaisuus on alkanut hahmottua kevein vedoin eteeni. Nyt tiedän, että menen jonakin päivänä naimisiin ja teen lapsia (jos kaikki menee hyvin). Nämä edellä mainitut seikat tuntuvat hyvin luonnollisilta hänen kanssaan. En ole koskaan ennen halunnut perhettä niin paljoa kenenkään muun kanssa, saati avioliittoa. Rakas kuiskailee korvaani melko usein "tuleva vaimoni". Se kyllä tuntuu niin uskomattoman hyvältä! Ajatus hänen vaimona olemisestaan on jotain niin, miten sen nyt muotoilisi, se olisi vaan niin oikein. Ihan samalla tavalla, kuin lapsetkin olisivat oikein.

Joskus V:n kanssa hetken kuvittelin omaavani vauvakuumeen, mutta todellisuudessa se oli puhdas paniikkiviruksesta syntynyt sitoutumiskuume. Halusin sitoa V:n itseeni keinolla millä hyvänsä, koska tiesin, että hän oli henkisesti jossain aivan muualla (lue: kiinni entisessä elämässään). Olen niin sata kertaa mielessäni kiittänyt onneani, että V ei koskaan suostunut perheenlisäykseen. Se olisi jotain aivan käsittämättömän kamalaa: joutua nyt olemaan hänen kanssaan tekemisissä loppuelämäni! Katsomaan vierestä kuinka hän kasvattaisi yhteistä lastamme aivan päin persettä! Kestämään lapsessa hänen fyysisiä ja henkisiä piirteitään! Onneksi tulin suhteemme puolen välin jälkeen itsekin järkiini ja lopetin haaveilemasta perheestä. Sillä ei ollut mitään tekemistä V:n kanssa ja oivalsin sen. Tajusin hyvin kirkkaasti, että hänen kanssaan en halunnut mitään pysyvää ja loppu onkin historiaa. Perheen haluaminen liittyi kai enemmän omiin tulevaisuuden haaveisiini ja siihen, että ymmärsin niiden olevan saavuttamattomissa V:n kanssa. Kai tuo kaikki oli vain peilikuvaa sille, että olin auttamattoman väärän ihmisen kanssa aivan kammottavassa ihmissuhteessa ja ystävät ympärilläni puolestaan päinvastaisissa tilanteissa: menivät onnellisesti naimisiin, perustivat perheitä. Kontrasti oli liian suuri.

Nyt kontrastia ei ole. Olen onnellinen itsekseni, olen onnellinen Rakkaan kanssa. Tiedän, että meidän suhteemme on kestävä. Se on jotain aivan muuta, kuin mitä olen koskaan aiemmin kokenut. Meidän välillämme on balanssi, jokin kosminen ying-yang-tila. Täydennämme toisiamme. Tässä on hyvä kasvaa itsekseen.

Valtiatar kiittää ja kuittaa sekä toivottaa sekavan tajunnanvirtapostauksen lopuksi valoisaa viikonloppua jokaiselle lukijalleni.

-Gata

HIV-kammolle ei ole olemassa mitään kovin raskauttavia perusteita, koska olen toki osannut käyttää kondomia, ja tiennyt lisäksi varsin hyvin, miten kyseiset taudit tarttuvat. Sukupuolivalistustunnilla kuuntelin kyllä ja vannoin mielessäni, että en ole yksi holtittomista. Jostain kumman syystä sitä kuitenkin moni ihminen päätyy tekemään joko vahingossa tai huolimattomuuttaan typeriä ratkaisuja, jotka altistavat tartunnoille. Varsinkin nuorempana olin turhan kevytkenkäinen kännipäissäni ja muistan spärdärinkäytön "unohtuneen" pariinkin eri otteeseen. Unohduksia seurasi piinaava kauhu. Olin täysin vakuuttunut HIV-tartunnasta, mutta en saanut itseäni pakotettua testiin. Sen sijaan aloin seurustella vakavasti 18-vuotiaana J:n kanssa ja seksitautikammo hautautui jonnekin ensirakkauden alle. Täysin vastuuttomasti aloitimme sukupuolielämän käymättä sitä ennen testeissä. Tiesin kyllä, että se olisi hyvin toivottavaa, mutta pelko tartunnasta jähmetti minut valitsemaan unohduksen.

Erottuani J:sta 23-vuotiaana päätin olla superhuolellinen ehkäisyasioissa ja onnistuinkin siinä mitä parhaimmalla tavalla. Pääsääntöisesti. Yhden kerran muistan erään satunnaisen seksikumppanin toheloineen siten, että jotakin eritekontaktia pääsi syntymään. Suojaamatonta yhdyntää ei tapahtunut, mutta tuo eritekontakti jo itsessään laukaisi jälleen kerran vanhat pelot. Testiin en kuitenkaan edelleenkään mennyt. Ratkaisin asian perinteisellä tavalla ja aloin seurustella V:n kanssa. Koko kolme ja puoli vuotta pelkäsin aina aika ajoin, että olin tartuttanut V:n ja sairastuvani itse pian AIDS-vaiheeseen. Täysin irrationaalista ja täysin vältettävissä koko pohdinta. TESTILLÄ. Mutta ei.

Sinänsä testikammossa ei ole mitään järkeä. Onhan täysin loogista, että on parempi tietää esim. juuri HIV-testin tulos, kuin pitkittää piinaa tietämättömyydellä. Jos tulos on positiivinen, on parempi hakeutua lääkärin pakeille, sillä kyseinen tauti vaatii raskasta hoitoa pysyäkseen hallinnassa. Mitä pidemmälle asiaa vetkuttaa, sitä huonompi hoitovaste taudilla on. Jos taas tulos on negatiivinen, ei asiaa tarvitse enää stressata eikä kammota. Testikammo onkin liittynyt kohdallani lähinnä hallitsemattomaan tunne-elämään ja jonkinlaiseen vastuun pakoilemiseen. Ikään kuin asioita, joita ei tiedä, ei silloin ole olemassa. Pelko on uskomattoman voimakkaasti lamaava tunne.

Nyt aloittaessani seurustelun kolmannen - ja niin hyvin todennäköisesti viimeisen - kerran omat toimintatapani eivät enää löytäneet perusteita. Uusi kumppanini, ihana Rakkaani, kävi pian seurustelumme aloitettuamme testeissä ja minulle ei siinä tilanteessa jäänyt järin paljon vaihtoehtoja. Marssin päättäväisesti Sukupuolitautien poliklinikalle ja kolmen tunnin odottamisen jälkeen kaikki tarvittavat testit oli otettu, edessä enää piinaviikko tulosten odottamisen kanssa. Poliklinikalta luvattiin soittaa viikon kuluttua, jos testeissä ilmenisi jotain. Jos soittoa ei viikon kuluttua kuuluisi, se tarkoittaisi sitä, että kaikki tulokset olisivat negatiivisia.

Itse asiassa loppujen lopuksi panikoin tuloksia melko vähän. Ne jopa unohtuivat suurimmaksi osaksi aikaa muun elämän jalkoihin. Vasta itse h-hetkenä, tulospäivänä, huomasin jännittäväni. Kiemurtelin sängyssä aamuseitsemältä ja pohdin kuumeisesti ajatukset kehää kiertäen, että mitä sitten tekisin, jos olisinkin HIV-positiivinen. Vaikka tiedän, että nykypäivän lääkityksellä kyseinen virus saadaan pysymään melko oireettomana ja AIDS-vaihe pitkitettyä vuosikymmenien päähän, tuntui mahdollinen positiivinen tulos silti maailmanlopulta. HIV-positiivisuuteen liittyy järjetön kuolemanpelko, puhumattakaan häpeästä. En pystynyt mitenkään hyväksymään ajatusta sellaisesta tyrimisestä. Että minä, aikuinen fiksu ihminen, olisin mokannut niin älyttömällä tavalla.

Tuo pahamaineinen tulospäivä eteni vääjäämättä arkirutiinien siivittämänä kohti iltaa. Puhelimeni pysyi hiljaa, vaikka tunnit vierivät eteenpäin. Kuuden aikaan uskalsin jo uskoa, että minussa virtasi kaikin puolin tautinegatiivinen veri. Luulin tuon tiedon kirvoittavan minussa suurempaa riemua, mutta sen sijaan otin huojentavan tiedon vastaan melko rauhallisesti. Hetken kyllä mietin, että jos tuloksissa olisi ollut positiivisesta häivähdyskin, olisi tunnelma ollut hyvin erilainen. Suorastaan kaoottinen.

Vastuun kantaminen kannatti jälleen. Jo syksyllä 2007 tekemäni lupaus toimia oman terveyteni puolesta on tuottanut hurjaa tulosta. Olen tehnyt niin monta rohkeaa valintaa aivan toisin kuin menneisyydessäni ja nyt saan niittää viljavia tuloksia. Voin hyvin. Voin itse asiassa erinomaisesti. Uskallan mennä kohti pelkojani, ottaa ne niskalenkkiin ja selättää kepeästi tatamiin. Ja uskallan sanoa sen nyt ääneen:

Minä olen terve. Vihdoin.

-Gata

Yritän sähellyksen keskellä kaikin puolin pitää huolta ystävyyssuhteistani, että en vaikuttaisi perinteiseltä "aloin-seurustella-siispä-en-välitä-enää-ystävieni-seurasta"-ihmiseltä. Ystäviä on ikävä! Minulla vaan ei ole aikaa. Ei vain ole. Ja se ei liity Häneen. Arkeni on niin kaiken maailman kissanristiäisistä pullollaan, että en yksinkertaisesti ehdi. Kun en ehdi, tulee huono omatunto, ja kun tulee huono omatunto, sovin viimeisetkin vapaat tunnit tapaamisia ystävien kanssa ja yhtyllättäen huomaan, etten ole ollut viikkoihin 15 minuuttia pidempään yksin. Kun en ole yksin, alkaa ahdistaa ja kun ahdistaa, alkaa ärsyttää kaiken maailman asiat ja ihmiset, tapahtumat ja tapahtumattomuudet.

Joskus tuntuu, että olen vastuussa liian monesta asiasta. On niin monta asiaa, joihin haluaisin pystyä vaikuttamaan, mutta viime aikoina olen huomannut, että puhtini ei riitä. En pysty repeämään enää joka asian kimppuun. Sisäinen stop-nappula on painettu pohjaan. En vain pysty. Pystymättömyys saa aikaan torjumista. Haluaisin laittaa kännykkäni kiinni, vetää peiton pääni päälle ja käpertyä pimeyteen. Olemattomuuden sietämättömään keveyteen. En tiedä olisiko se edes mahdollista, koska takaraivossani jyskyttää jatkuva tekemättömien töiden lista. Se vilistää silmissäni ja saa lihakset jäykiksi stressistä.

Osa koko paletista on, tai itse asiassa suurin osa, täysin omaa syytäni. Itse olen järjestänyt elämäni tämän näköiseksi. Tehnyt valintoja, joiden seuraus on jatkuva kiire. Kukaan ei pakottanut osallistumaan näytelmään, jättämään opintopisteiden hankkimista viime tinkaan, huolehtimaan kaiken maailman asioista, tekemään töitä ja opinnäytetyötä samaan aikaan. Rajaaminen tuntuu vaan olevan pysyvä ongelmani. Jostakin kumman syystä poden protestanttista syyllisyyttä laiskuudesta, vaikka touhuan hysteerisenä koko ajan jonkin puuhan kimpussa. Oma taannoinen laiskuuteni opintojen parissa kostautuu nyt, ja kiireestä johtuva stressi siirtää tiettyjen rästitehtävien tekemistä edelleen eteenpäin. Olisi varmaan järkevää harrastaa ajankäytön suunnittelua. Tehdä selkeä lista tekemättömistä töistä, jakaa ne tasaisesti tuleville viikoille ja selkeyttää koko massa hallittaviksi kokonaisuuksiksi. Ja järjestää raa'alla kädellä kalenterista aikaa vain omalle itselle. Minäaikaa.

Tänään olen kuitenkin pitkälle iltaan yksin. Minua on hiillostettu tämänkin illan puitteissa jo monelta suunnalta, ehdoteltu sitä ja tätä, mutta olen pysynyt tiukkana. Haluan olla muutaman tunnin vain itsekseni. On pakko. En halua tehdä tänään mitään kenenkään muun, kuin itseni hyväksi. Pahoittelen.

-Gata