Minä tiedän mitä on rakkaus. Tunnen sen sydämessäni puhtaana tunteena. Se on täysin vapaa odotuksista, peleistä, kateudesta, olosuhteista, mielikuvista, loukkaamisista, kaikesta toiseen kierosti vaikuttamisesta. Se on sielujen soimista samaan sointuun. Se on ymmärrystä, jonka voi jakaa sanattomalla tasolla, ja se on myös sitä, kun toinen jatkaa keskeneräistä lausettasi. Rakkaus puhuttelee meissä syvintä sopukkaa. Se ei koskaan epäröi, vaan se vahvistaa sidettä pysyvämmäksi. Kun rakastaa puhtaasti, toimii väistämättä oikein. Tuntee jokaisella solullaan toisen ihmisen solut.

Minä tiedän kaiken tämän, koska rakastan Pikkusiskoani niin, miten en rakasta ketään toista tässä maailmassa. Rakkaus häneen on velvoitteista, toisen kahlitsemisesta, kaikesta vääryydestä vapaa. Seison hänen vierellään ja pidän kiinni. Pidän niin kauan kiinni, kuin minussa henki pihisee. Rakastan häntä ehdoitta, vapaasti virraten. Tunne soljuu välillämme yhteisenä luottamuslauseena. Silloin, kun kaikki muu ympäriltämme on sortunut, ja niin on tapahtunut - luoja tietää - niin luvattoman monta kertaa, meidän keskinäinen punainen lankamme on kehriintynyt aina vain vahvemmaksi.

Elän kummallista aikaa. Minussa velloo tunteita, joita en oikein osaa nimetä. Siksi on vapauttavaa pystyä nimeämään rakkaus. Moni muu tunne on epämääräinen, alati muuttuva, omituinen ja vaikeasti koettava. Esimerkiksi Merimies. Hän sai aikaan vahvan vaiston, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Hieman kuin pakettimatkat. Ne näyttävät aina matkatoimiston esitteessä täydellisiltä koboltinsinisine merikuvineen ja leppeässä tuulessa huojuvine palmuineen, mutta paikan päällä rantatörmät ovat roskista täplikkäitä, ravintolan vieressä pauhaava disko raiskaa maisemaa mauttomine valoviireineen ja joka paikassa törmäät suomenkielisiin ruokalistoihin. Kun makaat rannalla, koetat rentoutua, koska maksoit matkatoimistolle monta sataa euroa rentoutumisesta. Kun väen vängällä rentoutuu, jää jotakin oleellista kokematta.

En löytänyt vaistolleni tarkkaa syytä, mutta päätin luottaa siihen ja vihelsin pelin poikki. Olen niin monta kertaa aiemmin toiminut vastoin vaistoani, järkeillen itseni sekopäiseksi, vain huomatakseni hetken perästä, että vaistoni kuiski täysin oikeaa viestiä korvaani. Ehkä jopa ensimmäistä kertaa elämässäni toimin toisin. Kuuntelin kuiskausta, soitin ja päätin jutun. Olen täysin vakuuttunut, että kun jonakin päivänä kohtaan puhtaan rakkauden, vaistoni sanoo minulle jotakin muuta. Se voittaa järkeilyni äänen ja vakuuttaa minut jäämään.

Ennen Merimiehelle soittamistani näin unta vanhasta rakkaudestani. Tuo vanha rakkauteni, K, on tähän astisen elämäni puhtain miesrakkauskokemus. Hän on edelleen sielunkumppanini, ystäväni, ihminen, joka näkee ja kuulee minut ja minä hänet. Meidän tarinassamme olisi paljon kerrottavaa, mutta jätän sen tällä erää kirjoittamatta. Loppu on kaikkien arvattavissa ilman kertomistakin. Miksi siitä ei tullut mitään, en tiedä. Tiedän kuitenkin sen, että on mahdollista kokea jotakin järisyttävän kaunista miehen kanssa. Samanlaista en ole sen koommin kokenut. Unessa aloimme seurustella K:n kanssa. Olin onnellinen jollakin sellaisella tavalla, että en osaa muodostaa sellaista lausetta siitä, että se välittyisi sanojen kautta oikealla tavalla. Siihen joka tapauksessa liittyi helpotus ja kotiin palaamisen tunne. Onnellisuus jollakin tapaa kulki vapaana minussa, jokainen osaseni oli oikeilla paikoillaan. Tunne oli hyvin todellinen ja vahva. Saan siitä kiinni edelleen, vaikka unesta on jo useita öitä.

Pohdin tuossa eräänä päivänä Funkalle, että onko järkevää odottaa sielunkumppanuutta mieheltä. Ovatko sielunkumppanuus ja rakkaus sama asia, kolikon eri kääntöpuolet? Tuntuu vahvasti, että ovat. Parhaimmillaan. En tarkoita, etteikö rakastaa voisi muulloinkin. Kysymys onkin siitä, että minä haluan rakastaa sielunkumppania. Uskon sen olevan enemmän, uskon sen olevan enemmän oikein. Uskon, että pelkillä specseillä ei pääse kovin pitkälle. Järkeistäminen ei sovi yhteen rakkauden kanssa. Oikea rakkaus, se on peleistä vapaa. Se ei tukahduta, se kasvattaa tukien. Tiedän myös, että sen tietää, kun se osuu kohdalle. Vaisto.

Piirsin blogipikkujouluissa Funkan käteen kuvan kukasta, jonka nimesin nousuhumalan luovassa tilassa nimellä Love roots. Kirjoitin sanat hänen oikean käteensä. Sanat ovat totta. Parhaimmillaan rakkaus on juurtumista.

-Gata