Heräsin yhtenä yönä yllättäen. Oli talviyönpimeää, patteri hohkasi punaisena lämpöä makuuhuoneeseen. Olin kyljelläni, katse vuoteeni keskelle ja tunsin kissankynsien hellän puristuksen vasemmassa käsivarressani. Tajusin yhtäkkiä, että kissa purisi hiljaa. Hän makasi ihan tyynyssäni kiinni, etutassu ojennettuna pitkäksi solakaksi varreksi käteni päälle. Nostin varovasti oikeaa kättäni ja silitin kissan silkinuntuvaista kalloa. Silitin kolmiokorvat taakse kalloa vasten littanoiksi lätyiksi ja kissa naukaisi pienen kiitollisen inahduksen. Unen raskaus painoi kutsuvana silmäluomissani ja nukahdin pian uudelleen, kissan kanssa käsikkäin.

Kun nyt istun tässä ja kirjoitan, toinen kissani on käpertynyt U-kirjaimen muotoiseksi levyksi raapimapuun päällä olevalle tasolle ja vetää katinunta pieneen karvaiseen olemukseensa. Jos nyt menisin ja silittäisin, hän hirisisi tyytyväisyydestä, olisi syliin ottaessa lämpimän uninen ja antautuva, hellyydenkaipuussaan niin silmiä kirvelevän koskettava pieni otus. Onko mitään parempaa, kuin juuri päiväunilta herännyt kissa?

Mietin monesti rakkaudentunnetta kissojani kohtaan. Siinä on jotakin ulkopuolelle näkymätöntä herkkää syvyyttä. Se tulee esille yleensä silloin, kun olen yksin kotona kattien kanssa. Vain silloin he paljastavat pieninä kahdenkeskisinä hetkinä siteen lujuuden. Katsoa tillittävät silmillään syvälle minuun, siristävät ne pieniksi kuunmuotoisiksi viiruiksi hellyyksissään ja tassuttavat vatsani päälle itselleen oivallisen paikan levähtää. Kissan kehräämisen ääni rentouttaa mielenpeikot pois, ja siinä tuudittavassa pienessä rakkauspallossa kahdestaan pörröturkin kanssa ei tarvitse miettiä mitään.

Kutsuin juuri sitä raapimapuun päällä torkkuvaa kissaani nimellä ja hän pomppasi unenpöpperöstä huolimatta iloisena minun luokseni. Hän puski päin kättäni ja kellahti lattialle kumoon tyytyväisyydestä. Siinä hän sitten venytti itsensä pitkäksi pötköksi ja kietoi pikkuruiset katintassunsa käteni ympärille ja nuolaisi mielihyvästä. Hän on siitä hassu kissa, että osoittaa välittävänsä nuolemalla kuin koira. Olen tulkinnut sen niin, että kissa haluaa hoitaa minun "turkkiani", ja sitä kautta osoittaa huolehtivansa perheenjäsenestään. Kissankielen karheus kutittaa joskus vietävästi, mutta samalla siinä on jotakin niin syvää lohdullisuutta, että kikatus vaan ei pääse valloilleen.

Kissaihmisyys on minussa hyvin syvällä. Kaikki bloginimenikin ovat olleet kissoihin liittyviä, koska ne nyt vaan tuntuvat luonnollisilta vaihtoehdoilta. Aikoinaan Purr**** viittasi tietysti englannin kielen sanaan to purr - kehrätä. Nykyinen uusi nimeni, Gata, tarkoittaa espanjaksi tyttökissaa. Kissarakkaus näkyy myös ulospäin. Kuulemma minusta arvaa heti, että minulla on kissoja. Onko hienompaa kohteliaisuutta olemassa? Kissojen filosofinen ylväys on vertaansa vailla ja jos minä näytän siltä, että osaan siitä viehättyä, on se jo paljon enemmän, kuin moni muu kehu.

-Gata