Onni on jokapäiväinen vakiseuralaiseni. Se yllättää kassajonossa, milloin sohvalla elokuvaa katsoessa, suihkussa, Pikkusiskon kanssa jutellessa, puhelimessa, halatessa ja vain ollessa. Ymmärrän hyvin konkreettisen kipeästi, että elän elämäni onnellisinta aikaa - juuri nyt. Enää en seiso taistelun raunioilla, nyt seison uudella maaperällä. Yö on vaihtunut kirkkaaksi päiväksi ja kaikki on mahdollista.

Viha on laantunut ja vaihtunut hiljaiseksi ymmärrykseksi, herkäksi suruksi kaikesta pahasta, jota menneisyydessäni asustaa. Niistä pahoista en halua enää päästä eroon. Ne ovat osa minua, minä niitä. Ne ovat minun elämäntarinani kappaleita. Syitä seuraamuksille. Ne ovat yhtä kuin ymmärrys.

Ja kuinka kipeältä on tuntunutkaan ajatella kaikkia niitä sattumuksia, pahuuden ilmentymiä, ihmisen heikkoutta, joka oli asettunut lapsuuteni aikuisiin. Otin itseni omaan syliini ja lohdutin niin kauan, että pystyn nyt katsomaan sitä kaaosta ja muodostamaan siitä kokonaisuuden, joka on osiensa summaa suurempi. Kaikelle ei löydy koskaan syitä, eikä tarvitsekaan. Tärkeintä on ollut oivaltaa, että voin taivaltaa omaan suuntaani. Voin itse rakentaa omasta elämästäni jotakin muuta. En halua loppuelämäni matkalle mukaan katkeruutta, pelkoa ja pahuutta. Haluan ammentaa rakkaudesta.

Onni johtuu monesta. Se on tasapainoa, sydämessäni vallitsevaa tervettä kumahtelua. Se kasvaa myös suhteista läheisiini. Iloitsen Pikkusiskon naurusta. Juttelemme puhelimessa kaikesta siitä, mistä juttelimme ennen sairaalaakin. Hän riehakoi, velmuilee ja puhuu taukoamatta. Hän on edelleen kovin kipeä, mutta on myös hyvin selvää, että hän on jälleen elossa. Pikkusisko tokaisi minulle perjantaina naurunsa lomasta "Mä olen tullut takaisin!". Yksi kauneimmista lauseista, joita olen elämäni aikana kuullut. Olen onnellinen myös, kun tiedän, että Funka on ystäväni. Hän on puhelimen päässä, monesti tässä vieressäni ihan fyysisesti, melkein aina ajatuksen tasolla. Riemuitsen lisäksi vanhoista ystävyyssuhteistani, jotka ovat heränneet henkiin. Oma aktiivisuuteni on tuottanut tulosta. Vuosien sairastelu, sen salaaminen ja eristäytyminen ystävieni seurasta meinasi koitua kohtalokseni, mutta olen onnistunut nyt korjaamaan tilanteen. Iloitsen suuresti myös Isosiskoni perhetilanteesta. Ihana siskonlikka täyttää kesällä kaksi vuotta ja millä hetkellä hyvänsä syntyy hänelle sisar (Pikkusisko risti tekonimeksi Tasmanian tuholainen). Viimeisimmäksi, mutta kaikki varmasti ymmärtää ettei suinkaan vähäisimmäksi, iloitsen Rakkaastani. Sille ei löydy sanoja. Olen hurmaantunut, liuennut osaksi häntä. Hän on nykyisyyteni ja tulevaisuuteni. Rakkaani kanssa haluan kokea tämän kaiken.

Tästä on hyvä jatkaa matkaa.

-Gata, onnellinen